Blogi

Esimerkki Brasiliasta: Kulttuuritehdas SESC Pompeia

Voisiko tämä olla kuvaus Vallilan Konepajan tulevaisuudesta?

Eating, sitting, talking, walking, lounging in the sun for a while… architecture is not only a utopia, but a means to reach certain collective outcomes. Culture as shared lived experience, free-choice, freedom for gatherings and meeting. People of all ages, elderly and children all getting along well. All together. We took out the dividing walls to clear large poetic spaces for the community. We put in just a few things: some water, a hearth. The less clutter the better. Our effort was to dignify the human condition.

 

 

Näin italialais-brasilialainen arkkitehti Lina Bo Bardi kuvaa, miten Sao Paulon Pompeian alueella sijaitsevasta entisestä terästynnyritehtaasta tehtiin avoin kaupunkitila kulttuurille, urheilulle ja kaupunkilaisten yhdessäololle. Vallilan konepaja-alueen rakennuksissa on paljon samaa henkeä kuin tässä työväenluokkaisen asuinalueen keskellä sijaitsevassa SESC Pompeia -kulttuuritehtaassa.

SESC Pompeia suunniteltiin 1970-luvun lopussa ja aukesi yleisölle vuonna 1982. Vanhoihin tehdasrakennuksiin sovitettiin 2000-paikkainen ravintola, 760-paikkainen teatteri, kirjasto, näyttelytiloja, opetustiloja käsityölle ja kuvataiteille sekä tiloja vapaaseen oleskeluun. Suunnittelun lähtökohtana oli puuttua mahdollisimman vähän olemassa oleviin rakenteisiin ja rakennusten tunnelmaan. Tilat on avattu niin, että ne ovat suuria ja yhtenäisiä ja niihin on lisätty vain välttämättömimmät kalusteet ja rakenteet. Esimerkiksi opetustiloja rajaavat toisistaan matalat betoniharkkoseinäkkeet. Vesiaiheiden ja tulisijan lisäämistä sisätiloihin ei tosin voida pitää aivan välttämättömänä, mutta ne tuovat tiloihin sen runouden ja lumon, jota Bo Bardin arkkitehtuurissa usein arvostetaan.

 

Kulttuurikeskuksen alueella on myös Bo Bardin suunnittelemia huikeita urheilurakennuksia. Niitä varten suunniteltu tontti kutistui alkuperäisestä, kun todettiin, että valtaosa suunnittelualueesta ei sovellu rakentamiseen. Niinpä Bo Bardi suunnitteli jäljelle jääneille kahdelle maatilkulle tornimaisen urheilurakennuksen, jossa on pohjakerroksessa uimahalli ja sen päällä 5 kerrosta urheilukenttiä päällekkäin. Kapeammassa tornissa sijaitsevista pukuhuoneista kuljetaan kentille betonisia siltoja pitkin. Uimahalliin liittyy hallin ulkopuolella aurinkoisessa kohdassa sijaitseva suosittu puutasanne, jota paulistat (eli Sao Paolon asukkaat) käyttävät auringonottoon.

 

 

Konepaja-liikkeessä, johon itsekin kuulun, arvostan eniten yhdessä tekemisen ja avoimuuden henkeä, jonka toivon jonakin päivänä näkyvän myös konepaja-alueen konkreettisessa todellisuudessa. Lina Bo Bardi oli poliittinen ja ideologinen suunnittelija ja hänen ajattelutapansa näkyy tänäkin päivänä SESC Pompeiassa ja siinä, miten ihmiset mielellään kerääntyvät sinne. Tämän kirjoituksen myötä haastan muut Konepaja-liikkeen jäsenet jakamaan täällä blogissa esimerkkejä Suomessa ja maailmalla toteutetuista, meidän konepaja-alueellemme sopivista teollisuusalueiden käyttötarkoituksen muutoksista. Mikä olisi paras kuviteltava konsepti Konepaja-alueelle?

People will come here and have to feel good with certain basic givens, namely solidarity and poetry. There is no need for refinement. We want to create a human atmosphere of congeniality.

Kursiivitekstit ovat lainauksia Lina Bo Bardin kirjoituksista.

Kirjoittaja on Alppilassa asuva arkkitehti, joka on pyöritellyt suunnitelmaa siitä, miten Konepaja-alueen suuret rakennukset voitaisiin jakaa vaiheittain usean toimijan kesken ja joka jatkaa mielellään keskustelua näistä ajatuksista muiden kiinnostuneiden kanssa.